Lue myös aiemmin julkaistu artikkeli:

Live-video (Facebook) Osa1: 5 hyötyä yrittäjälle

Mitä sitten kannattaa tehdä? 5 vinkkiä alkuun pääsemiseksi

Nyt on tullut aika toteuttaa ensimmäinen live-videosi!

1) Suunnittele tavoitteet ja sisältö

Jotta livevideosi edistäisivät liiketoimintaasi, on jokaisella lähetyksellä oltava selkeä tavoite. Kullakin julkaisulla tulisi olla selkeästi ydinviesti ja kehoitus, jossa ohjaat ihmisiä toimimaan haluamallasi tavalla. Yleisö lamaantuu, mikäli ohjaat heidät samalla kertaa verkkokauppaan, Fb-sivullesi, uutiskirjeen tilaajaksi, tapahtumasivulle ja antamaan palautetta lomakkeella. Joten älä tee niin. Jos vaihtoehtoja on liikaa, niistä yksikään ei toteudu.

Mieti mikä teko tukee liiketoimintasi sen hetkistä tavoitetta parhaiten ja toteuta livelähetyksen sisältö sen mukaan. Sisältösuunnittelussa kannattaa aina suosia isompia kokonaisuuksia yhden irtonaisen julkaisun sijaan eli suunnittele suoraan 5 livevideon sarja, joiden sisältö täydentää samaa aihepiiriä. Ohjaa yleisösi toimimaan tietyllä tavalla sekä lähetyksen otsikossa (tai saatetekstissä) että suullisesti videon lopussa. Esimerkkejä toteutuksesta:

Haluat kasvattaa sähköpostilistaasi => Suunnittele lähetys siten, että ensin tuot yleisölle jotain hyödyllistä sisältöä ja loppuspiikissä kehoitat ihmisiä rekisteröitymään. Muista kertoa sekä lisätä suora linkki kommenttikenttään tai saatetekstiin, jotta yleisö pääsee rekisteröitymislomakkeelle yhdellä klikkauksella.

Haluat lisätä verkkokauppamyyntiä => Esittele sesonkituotteita kiinnostavasti livelähetyksessä tuoden esiin niiden hyötyjä. Jos aihepiirinä on tyylikäs pukeutuminen, voit esimerkiksi yhdessä lähetyksessä opettaa 5 tyylikästä tapaa solmia keväinen huivi. Näin esittelet tuotteen tuoden lisäarvoa yleisölle ja samalla tuote on näkyvillä oikeassa käyttötarkoituksessaan. Samalla myös näytät potentiaalisille ostajille, miten hekin voivat saada tyylikkyyttä arkipukeutumiseen ja miltä varsinainen lopputulos näyttää oikeasti (vrt. pelkkä tuotekuva verkkokaupassa). Lisää loppuun toimintokehoite eli suora linkki verkkokauppaan kyseisen tuotteen ostosivulle ja kehoita ihmisiä siirtymään sinne.

2) Valitse oikea kanava ja lataa mahdollisesti tarvittavat mobiilisovellukset

Pidä myös tämä viestinnän osa linjassa liiketoimintasuunnitelmasi kanssa. Valitse toteutukseen se kanava, jossa yleisösi on ja joka sinulla on nyt tai tulevaisuudessa aktiivisessa käytössä. Eri somekanavilla on omat työkalut livelähetysten tekoon:

  • Facebook: Facebook live, älypuhelimella livelähetykset Pages Manager -mobiilisovelluksen kautta (live-lähetys todennäköisesti tulee mahdolliseksi myös pöytäkoneella, sillä henkilökohtaisessa profiilissa ja ryhmissä tämä ominaisuus jo on, mutta yrityssivuilta se tällä hetkellä puuttuu.) Tallenne jää myöhempään käyttöön. Edit: FB lanseerasi myös yrityssivuille mahdollisuuden lähettää liveä suoraan yrityssivulta pöytäkoneella tai läppärillä! /21.3.2017 Sanya
  • Instagram: Mobiilisovelluksesta älypuhelimesta. Ei tallennetta vaan lähetys katoaa päätyttyään. Edit: Tämä muuttui juuri! Saat tallenteen ladattua puhelimeesi lähetyksen jälkeen! /21.3.2017 SS
  • Twitter: Periscope (mobiilisovellus älypuhelimeen sovelluskaupasta)
  • YouTube: Hallintapaneelissa ”Suoratoisto” eli livestreamaus (pöytäkoneelta). Tallenne jää myöhempään käyttöön.
  • Google+ Hangouts on Air: Käyttää Youtuben livetoimintoa. Mahdollisuus näytön jakamiseen osallistujille.

Muista: Jos yleisösi ei ole kyseisessä kanavassa, on sen käyttö turhaa yritysviestinnässä!
Ole myös lähdekriittinen uusia sovelluksia ladattaessa. Suojaa laitteesi asianmukaisella ohjelmistolla. Lisäksi tarkista aina, että julkaisijana on virallinen taho (esim. Pages Managerilla Facebook). Windows-puhelimille sovellusvalikoima on rajallisempi kuin androidille ja iPhonelle.

3) Tarkista sekä kännykkäsi että livelähetyksen asetukset

Kännykässä videolaatu tulisi aina olla vähintään HD 1020x720px, mieluiten jopa 1920x1080px. Varmista myös, että lähetyksesi on menossa oikealle yleiselle (julkinen/piilotettu). Lisää lähetykseen kuvaava ja houkutteleva otsikko, joka innostaa ihmisiä seuraamaan sitä. Facebook live -kannattaa tehdä vaaka-asennossa, kun taas Periscope pystykuvana.

Päätä myös, seuraatko kommentointia livetilassa vai vastaatko niihin vasta lähetyksen jälkeen. Jos teet lähetyksen pelkällä kännykällä, on kommenttien seuraamiseksi käytettävä etukameraa. Jos taas käytät lähettämiseen kännykkää, mutta seuraat keskusteluja samanaikaisesti tietokoneelta, voit kuvata hyvin puhelimen takakameralla (joka on monesti parempilaatuinen kuin etukamera.)

4) Valmistaudu lähetykseen – Olet kohta livetilassa!

Spontaani livevideo kännykällä tapahtumasta tai työntouhusta

  1. Varmista ettei taustalla näy ylimääräisiä ihmisiä tai kuulu taustamelua. Varmista myös, ettei musiikkia soi taustalla. Tämä häiritsee puheen kuulumista ja lisäksi somealustoissa on mekanismi, joka tunnistaa automaattisesti tekijänoikeudella suojattua sisältöä.
  2. Avaa mobiilisovellus ja siirry livetilaan! Käytä etukameraa, jotta voit vastata samantien kommentteihin ja kysymyksiin.

Ammattimainen live-lähetys (esim. asiantuntijat)

  1. Markkinoi livelähetyksen ajankohtaa jo etukäteen kanavissasi!
  2. Valmistaudu esitykseen sisältöön sopivilla materiaaleilla, siistillä olemuksella ja muistiinpanoilla. Voit hyödyntää aikaisempia luentomateriaaleja tai keksiä uutta ja innovatiivista!
  3. Luo otolliset olosuhteet laadukkaalle videokuvalle. Käytä jalustaa kamerassa, kiinnitä huomiota valaistukseen ja paranna äänenlaatua lisämikrofonilla. Taustana voit käyttää valintasi mukaan taustakangasta, mielenkiintoista seinää tai vaikkapa kaunista luontoa.
  4. Eliminoi häiriötekijät: Sulje pois kaikki, mikä saattaa häiritä lähetyksen kulkua.
  5. Pidä muistiinpanot sisällöstä lähettyvilläsi, mikäli teet pidemmän lähetyksen. Tämä auttaa sinua pysymään hyvin asiassa.
  6. Siirry livetilaan. Keskity lähetyksen aikana tuottamaan mielenkiintoista sisältöä yleisölle sekä ohjaamaan heidät aiemmin asetettujen tavoitteiden mukaisesti eteenpäin lähetyksen aikana ja sen jälkeen.
  7. Ole aidosti läsnä ja vuorovaikutuksessa yleisösi kanssa. Vastaa kysymyksiin ja kommentteihin lähetyksen aikana tai sen jälkeen. Innosta yleisöä osallistumaan ja seuraamaan aktiivisesti lähetystä.
  8. Jos aiot hyödyntää videota myöhemmin, älä sido sitä tiettyyn ajankohtaan (esimerkiksi mainitse videolla, että nyt on lauantai, jos tallenne tulee olemaan esillä kanavissasi kaikkina viikonpäivinä). Tämä kohta pätee niin sanottuun ”ikivihreään” sisältöön, joka ei ole riippuvainen lähetys- ja tallennusajankohdasta.
  9. Markkinoi ennakolta seuraavaa livelähetystä: kerro ajankohta ja sisältö, jotta yleisösi on myös seuraavalla kerralla paikalla.
  10. Kiitä lopussa ja anna toimintokehoite (mitä haluat yleisön tekevän seuraavaksi?).

5) Hyödynnä sisältösi myös muissa yhteyksissä

Älä jätä hyvää ideaa ja toteutusta puolitiehen! Rakenna livelähetyksen aihepiiristä blogiteksti, johon upotat valmiin tallenteen. Lyhennä blogitekstiä yksittäisiksi Facebook-julkaisuiksi tai Twiiteiksi. Jaa esitykseen valmistamasi diat pdf-muodossa sähköpostilistallesi liittyneille tai uutiskirjeen tilaajille. Koosta livevideoiden sarjasi loogiseksi kokonaisuudeksi yleisön saataville, kun kaikki livevideot on julkaistu.

Seuraa samalla tilastoista, mitkä toimet toivat sinulle 1) eniten näkyvyyttä, 2) eniten kommentteja tai tykkäyksiä (sitoutuminen) 3) Miten hyvin onnistuit ohjaamaan yleisön tavoitteesi mukaisesti. Halutessasi voit lisätä näkyvyyttä ja saada enemmän tuloksia maksullisen mainonnan avulla (esim. FB).

Mieti saavutettuja tuloksia tavoitteesi kannalta: kuinka monta uutta kontaktia sait postituslistallesi tai lisääntyikö livevideolla esiintyneen tuotteen myynti verkkokaupassa. Huomioi kuitenkin, että sama sisältö voi tuoda kauppaa myös pidemmällä aikajänteellä, kun materiaalit ja niiden maksimaalinen hyödyntäminen on suunniteltu ja toteutettu hyvin!

Lisätietoa vailla? Liity Someleontin Sisäpiiriin ja saat vinkkejä suoraan sähköpostiisi!